Vielä täällä vierelläs mä oon!

No Mr. Klanipää terve!
Viime kirjotuksesta aikaa ihan vineton paljon!
Varmaan kaikki luuli, että tää blogi sammui jo kokonaan.. Niin luulin minäkin...

Tässä teille tarinaa...

Kaikki alkoi kauniina lumettomana maaliskuisena päivänä.
Linnut lauloi ja oli +5 celssiusta.
Pääsin töistä 10:00. Lähdin lounastamaan Sip Sakiin! Ai että oli hyvää kebappii...

Tulin himaan!
Katoin peiliin ja aattelin et tukalle vois tehä jotain!
Menin kylpyhuoneeseen ja otin sieltä kotiparturin kouraani ja rupesin ajelemaan itelleni irokeesiä.
Kaikki sujui mainiosti! Sain tehtyä hyvät rajat mielestäni.

Loppu hyvin! kaikki hyvin!?
Loppu hyvin, kaikki hyvin..
Kunnes!
Olin vetänyt irokeesin liiana lyhyeksi!
JA kauhukseni sain huomata, että meikäläisellä on alkanu tukkaraja  vetäytymään...
20-vuotiaana!
VOI EI.....

KLANI RETURNS

Nimeni on Klani. Ihmettelen jos se ei ole vielä selvinnyt teille tässä vaiheessa.
On kulunut reilu vuosi Uuden Alusta. Uskokaa tai älkää Klani on tullut takaisin....

Aloitan huomenna siis ns. Aseisuuden. Se liittyy vissiin jotenki armeijaan.
Menen siis armeijaan huomenna.

Minua jännittää mielettömästi. Miltei pelottaa. Olen hyvin herkkä mies nähkääs.
Mietin usein. Mietin sitä miten tälläinen itkupilli tulee pärjäämään isojen poikien koulussa.
Noh onneksi en ole ainut joka joutuu kokemaan sitä shittiä. Onneksi siellä on muitakin nyhveröitä.
Ei välttämättä tällaisia! Mutta kuitenkin!
Mutta kiitos Herralle! Samaan aikaaan samaan paikkaan tulee myös hyvä ystäväni "Tohtori".

Käy muuten ketuttamaan ihan vineton paljon..
Ei siis se että tohtorikin tulee. Vaan se että sinne mä lähden. Saareen. Alcatrazin vankilaan.

KYL MÄ SINNE SILTI MIELUMMIN MEEN KUN JONNEKIN SIVIILIPALVELUKSEEN
ETTÄ TURHA TULLA SIITÄ AVAUTUMAAN MULLE  : )

TIEDÄN MYÖS ETTÄ TEIL' KAIKIL' TULEE VINETONMOINEN IKÄVÄ! MUA MUTTA KOITTAKAA KESTÄÄ!  ; )

"Aamuja"

-Mr. Klanipää

Iha niinku saduissa...

JULKAISEMATON VANHA KIRJOITUS 
En ole julkaissut tätä kirjoitusta, sillä koin että se tuottaisi minulle suurta häpeää jne.
Nyt kuitenkin voin julkaista tämän kirjoituksen,
koska tapahtunut ei merkitse minulle enää yhtikäs mitään.
Koko tuo tilanne on henkilöineen menneen talven lumia.

Tässä siis julkaisematon kirjoitus! Enjoy! :

Tänään tapahtui jotain ennennäkemätöntä... Siitä lisää seuraavassa..

Oli aivan tavallinen päivä. Koulupäivä. Työpäivä.
Oltiin pajalla laatottamassa. Kesken hommien jossain klo 12 maissa mentiin syömään.
Ja tästä se tarina itseasiassa alkaa....

Tarina..
Luokkatoverini "Vipeltäjä" riensi ensimmäisenä ruokalaan. Hän juoksi sinne,
kuin pieni lapsi lelukauppaan . Minä seurasin häntä maltillisesti, mutta kylmän rauhallisesti.

Yhtäkkiä...
Näin ruokalan perukoilla istumassa oppilaitoksemme kauneimman neidon..
Hän istui luokkatoveriensä seurassa, n. 20 metrin päässä minusta ja ruokailulinjastoista.
Henkeni salpaantui.. Käteni hikosivat.. Sydän alkoi jyskyttämään kuin vastaan tuleva höyryveturi..

Otin kalakeittoa linjastosta ja jatkoin matkaa. Tuskin edes vilkaisin häneen....

MUTTA!
Voi kun se olisi oikeasti mennytkin noin... Mutta ei...

Seuraavassa kerron teille rakkaat lukijat, miten se oikeasti menikään.....

Olin siis ruokailulinjastossa. Otin kalakeittoa. Seuraavaksi otin lasillisen maitoa.
Laitoin lasin tarjottimelleni. Ajattelin kääntyä ja katsoa kyseistä neitoa silmiin ja hymyillä...
Siinä samassa kun tein kaiken tämän oli maitolasini kaatunut tarjottimellani ja kaikki maidot olivat lentäneet pitkin pitäjää! .......... KAIKKI ruokalan ihmiset alkoivat rehottaa ja röhnöttää naurusta...
Kuulen vieläkin kuinka he harmoniassa tirskuivat ja vinkuivat kustannuksellani.....

Kuinka reagoida kaikkeen tähän?
Tämä saattaa olla ensimmäinen kerta sitten housuun paskomisen kun olen viimeksi hävennyt jotain...
Opin ainakin etten yritä tehdä kolmea asiaa samaan aikaan ENÄÄ KOSKAAN!







Paremman huomisen toivossa 
Mr. Klanipää.

PALJASTUKSIA....

No moroo! Mitäs teille kuuluu?

Hyvä.

Nyt on kuiteski kulunu suurinpiirtein vuosi! Vuosi siitä asiasta, joka saa vieläkin kaikkien ihmisten ihon kananlihalle. Nääs 'UUDEN ALKU'.
Miltei kaikki teistä haluaisi varmasti kuulla kaiken siitä juuriaan myöten. Niin paljon asioita on jätetty hämärän peittoon. Vain muutama ihminen tässä maailmanajassa tietää, mistä tässä asiassa on ihan oikeasti kyse!

Tässä vaiheessa kirjoitusta en oo itekään vielä niin varma. Varma siitä tuleeko Uuden Alun aito oikea tarina näkemään päivän valon... Noh mä mietin sitä tässä samalla, ku kirjotan tätä liikuttavaa muistokirjoitusta.

Mutta muistellaan vaikka tässä vaiheessa sitä kaljuna olemista. Se oli aika vapauttavaa aikaa. Tiedäthän kun oot kalju niin ei tarvitse pestä hiuksia? Tarvitsee vain vahata kalju..

Vuosi on kuitenkin kulunut ja meikäläisellä on ollut monia eri hiustyylejä tässä vuoden aikana.

Ohessa muutamia kuvia minusta kuluneen Vuoden varrella:



Uutenavuotena.


Kevät.


Kesällä piti kokeilla jotain hieman kevyempää ja freesimpää.


NONII!
Näköjään ollankin sitten päästy tähän tilanteeseen missä oltiin tossa matkan varrella. Paljastuksia ja syitä ja selityksia tälle kohahduttavalle tempaukselle! Sen verran voin kertoa, ettei tämä ollut mikään julkisuustemppu.


The Ed

Työharjoittelu

SALESSA

Koulu oli ohi. Vain työharjoittelujakso oli jäljellä. Paikka johon menin oli Suomen suurin SALE.
WHOAAAAH kuinka jännittävää. Yksikköni oli nimeltään; Rakentajan Noutomyymälä \,,/
Olin sopinut  Myyntipäällikkö Houdinin kanssa perehdytyspäivän. KOP KOP! Ja silmän räpäyksessä lyhyt klanipää seisoi edessäni.. Tunne oli hyvin hämmentävä... Houdini esitteli minua Rauta-Sale henkilökunnalle. Sahuri oli nimeltään Kippari. Hänkin oli KLANIPÄÄ???? "Mitä täällä tapahtuu?" fundeerasin..
Opin tuntemaan Noutomyymälän työntekijät ja heistä tuli työkavereitani.

En mainitse kaikkia heitä tässä kirjoituksessa, koska se ei kiinnosta ketään paskan vertaa. Mutta siitä huolimatta kerron mitä minulle tapahtui tuona 3kk harjoitteluaikana....

Aluksi työpaikka tuntui ankealta, sillä en osannut mitään mitä siellä tehtiin.
Pikkuhiljaa kaikki alkoi kuitenkin loksahdella kohdalleen...

Kunnes...
Tehtävänäni oli siivota Firman pakettiauto. Autossa oli sisällä hiekoitussepeliä..
funtsin ja funtsin, et mihin ne vois viskata. En kehannu mennä kysymäänkään.. "Pitäisivät varmaan ihan dorkana" fundeerasin. Silmänräpäyksessä mieleeni juolahti nerokas idea! Heitän ne puristin roskikseen!

Yhtäkkiä!
Kauhee vinkuna ja ulvonta alkoi ja sydän pomppasi kurkkuuni. Kuulosti aivan kuin kone olisi tehnyt kuolemaa.. Olin aivan Paskat housuissa....." Mitä tekisin.. saan kauheat huudot"...
Kerroin tapauksesta Tellqvistille ja Timolle. Siitä syntyi Ketjureaktio. Timo kertoi Kallelle ja Kalle Mikolle jne. Koko henkilökunta nauroi minulle...

Seuraavana päivänä tulin hyvillä mielin töihin ajatellen, että kaikki on ok. Ensimmäinen asia jonka kuitenkin Timo minulle sanoi oli "PURISTIN EI TOIMI! HAHAHHAHAA" 
...............
Olin pistänyt kalliin puristinroskiksen paskaksi?
Kotiin ajaessani itkin kun totesin, etten saa töitä kesäksi kyseisestä paikasta....

Toinen fiba....
Asiakas halusi pellavanauharullan. Luulin et niitä myydään pusseittain. Et koko pussi on yksi kappale. annoin asiakkaalle koko pussin ja myin sen hänelle 1 kpl hintaan... muistan vieläkin sen nauravan katseen ja lausahduksen " haha laita konttiin vaan hahah" kaveri vei mua ku pässii narussa..

Torstai-ilta..
Olin jäänyt ylitöihin. Sisään ajoi suuri lava-auto. Autoa ajoi 50 - vuotias nainen. "Kaks Kutosta" kuului naisen vaatimus. "Anteeks mitä tarkoitatte kaks kutosella?" kysyin. "V***U ootsä tääl töissä vai mä tääl töissä?" ragesi nainen. " Pahoittelen en voi tietää kaikkea, kun olen vasta harjoittelija." Vastasin lempeästi. "V***U tää on just tätä! Mä saan just sut!"
Tarina jatkui niin, että hain kokeneemman kaverin apuihin ja asiakas sai mitä halusi.

YhteenvetoKaikkea sain ja jouduin kokemaan. Opin paljon. On olemassa erilaisia ihmisiä. Kahdenlaisia.
Mukavia, huumorintajuisia ihmisiä, sekä kaikentietäviä vanhuksia, jotka tietävät kaikesta kaiken.

Ei kai tässä muuta kerrottavaa?
Eikun ainiin! Yksi maalainen vanha mies haisi aina ihan hevoselta....
Sitä ei tule ikävä.
Eikun ainiin joudun kestämään sitä vielä.. Sainhan siis töitä kyseisestä Firmasta..


Rakkaudella Klani

En mä kuolekkaan..

Olette varmasti ihmetelleet mikä Klania vaivaa.
Jotkut teistä on ehkä huomannut ihossani erittäin vaikuttavan näköisiä punaisia näppylöitä..

Pelkäsin jo pahinta! Luulin saaneeni NAAMASYÖVÄN!
Olen elänyt nämä viimeiset 6 kk pelkojeni ja luulojeni kanssa tiiviissä yhteydessä..
Ne ovat ottaneet minuun yhteyttä päivittäin..

Epäselvyys
Hetken jo mietin, onko päiväni kohta ohi?
Ehkä? Kyllä? Ei! Ei Vielä!
Minä en lähde vielä täältä!
Aikani ei ole tullut vielä!
Tiedän sen !  perskarvoissani sen tunnen!

Lääkäri epäili jo, että minulla on Kondulooma, se ihosyöpä siis...
Mutta onneksi se olikin vain lääkäri!!!
Elin vieläkin pelossa, vaikka se olikin lääkäri..
En vain tiennyt mitä tehdä ja kuinka tässä käy...
Perskarvoissani tiesin että päiväni ei ole tässä!
Silti tunsin pelkoa..

KUNNES! 
Eräs tuttavani kehotti minua kääntymään Terveydenhoitajan puoleen..
Sain kuulla aivan uudesta minulle tuntemattomasta uhasta..
Minulla oli kuulemma joku "Akne"

! 
Minun tapaus on kuulemma yksi onnekkaimmista tapauksista, kun se todettiin tarpeeksi aikaisin se voidaan vielä hoitaa ja tulen kuulemma kuntoon! Joten älkää pliis olko huolisanne rakkaat lukijani ei minua mikään akne pasko.

Mr. Klanipää

Teatteriviikonloppu.

Noh emmä jaksanu sinne lähtee...


Mr. Klanipää